Junalta ajettiin taxilla kaupunginosaan, jossa sijaitsee suurin osa lähetystöistä. Äänestyksen jälkeen tallustimme alueella. Ohitimme tosi suuren Kiinan lähetystön, joka kattaa ison korttelin. Samalla kadulla on heidän lähettiläällä asunto, joka oli isompi kuin läheinen Thaimaan lähetystö. Nähtiin Singaporen ja Serbiankin lähetystöt. Sillä alueella on hienoja putiikkeja ja tämä pieni matkatoimisto, Ahmedin työpiste joka oli tukikohtamme. Sinne jäi huopa odottamaan paluumatkaa. (Ahmed Amarin meili on amarco2k@hotmail.com ja puh. 01003441394 ja Hassan ”Sahara” 01002015907)

Päivä aloitettiin soittamalla huivien tekijälle. Firmalla on tukkuvarasto Kairossa, tehdas jossakin kauempana. Tekevät monen sortin kankaita ja varastokin oli touhukas. Vastaanotto oli kumman nihkeä ja he selittivät etteivät myy vähittäin. Selostin että tarvitsen näytteet kun heidän nettisivuillaan ei ole malleja. Eikä taida tullakaan tämän työnjohtajan tai varastopäällikön ilmeestä päätellen. Lähdimme jo ulos kadulle, mutta Ahmed jäi selittämään. Lopulta hän tuli ulos ja sanoi että saamme ostaa näytteet tukkuhintaan, joka oli kovinkin kiinnostava. Kaivoin rahat ja saimme mukaan kassillisen tavaraa, 6 isompaa ja 6 hiukan pienempää liinaa, perinnekuvioin kudottua ja siten, että kumpikin puoli on selvästi eri värinen. Totesin että myyvät näitä melkoisella katteella kaduilla ja kiinteän hinnan kaupoissakin. Tavara onkin 100% acryylia vaikka tuntuu käteen jopa puuvillalta, näin maallikosta. Mutta Jaana jo olikin todennut että keinokuitua on ainakin seoksena. Lämpimiä ovat kuitenkin, täälläkin olen todennut monikäyttöiseksi. Uskon että Suomessa liinat ovat enemmän kiinnostavia sisustuksessa, kuin kaula- ja pääliinoina, kuten täällä.

Olin jo aikaisemmin pannut merkille, että verhoilualan kaupoissa on tarjolla komeita tupsuja ja nyörejä, kaikenlaisia rokokoo yms tyylin koristeita. Metsästimme niitä, mutta yksinkertaisempia versioita, sitten perusteellisesti laihoin tuloksin. Lopulta päädyimme vessakäynnin vuoksi ravintolaan, jonka hinnat olivat houkuttelevan edulliset. Katselin hintalistan lisäksi asiakaspalvelua ja taas puistatti se ylenpalttinen muovin käyttö kaikessa. Asiakas saa tiskiltä käteensä muovikassin, johon on pakattu ostos, vaikkapa purilainen ja sen oheen salaatti, sekin pienessä muovikipossa. Se syödään täällä sormin eli onneksi ei tule niitä muovilusikka-haarukkavuoria mitä meillä. Ravintola SAR on lähellä isoa keskusaukiota Khan El Khalilia ja siitä alkavaa jättimäistä basaaria. Sinne kai turistit aina rahdataan haistelemaan basaaritunnelmaa. Itsekin käväisin siellä bussiretkellä Sharmista jokunen vuosi sitten. Kairolle (ja koko itäiselle kauppakulttuurille) on tyypillistä että saman alan kauppiaat ryhmittyvät samoille nurkille. Se onkin tehokasta ja järkevää, ainakin paikoissa jossa tarjonta on ylenpalttista. Ostajan kannalta on toki mukavampaa, kun saa yhdeltä kadulta esiin samalla käynnillä koko alan tarjonnan. Laadun ja hintojen vertailu käy niin kätevästi. Meidän kotoisille kapean ja vähäisen tarjonnan markkinoille sellaista ei ole syntynyt kuin joillekin harvoille aloille, kuten auto- ja huonekalukauppaan ja nyt viime vuosien kauppakeskuskehityksen vuoksi myös vaatealalle. Katselin myös liikennettä joka viuhtoo kolmessa kerroksessa. Yksi näistä tasoista oli Metrolle, jonka yleensä mieltää kulkevan maan alla. Nykyään vaan metro usein kulkeekin taivaissa. Täällä on, kuten Bangkokissa rakennettu siltoja ja pitkiä väyliä katutason toiseen ja kolmanteen kerrokseen. Inhoan mokomaa ilmiötä ja näitä ylisuuria kaupunkeja.

Päivä oli vierähtänyt ip:n puolelle ja ruuhka oli alkanut, kun otimme taas taksin kohti tukikohtaa. Ajelimme toisen kerran Tahririn aukion kautta, jota on vaikea välttää keskustassa ajellessa. Aukiolla oli joitakin telttoja ja useita eri tarjonnan kioskeja. Yksi heppu kulki autojen seassa kantaen maan pienoislippuja, ehkä illan myyntiin? Porukkaa vaelsi aukiolla joka suuntaan, useimmiten tietysti täkäläiseen tapaan autoruuhkan lomassa kadulla. PAK osoitti sen ison virastotalon, jossa on töissä 10 000 ihmistä. Sinne on mapitettu kaikki tieto kansasta. Rakennuksen aukion puoleinen etusivu on kaareva aukion muodon mukaan. Se kattaa koko korttelin ja näyttää kaamealta kolossilta, mutta siinä lienee sisäpiha, muutoin huoneet olisivat ilman päivänvaloa. Museon vaaleanpunainen julkisivu näkyy aukiolle ja sen vieressä on se korkea, kai 15 kerroksinen virastotalo, joka poltettiin viimeisissä rähinöissä. Ainakin molemmat julkisivut, joelle ja museolle, ovat noessa liekkien jäljiltä. Talo on niin korkea että mikään tikasauto ei yllä sen räystäälle. Jos sellainen syttyy, se usein palaa kokonaan. Nyt on runko ehjän näköinen. Poliiseja ei näkynyt aukiolla tai sen lähelläkään, eikä sotilaita. Vaalien ensimmäisen kierroksen tiimoilla oli kahakoita, toisella ja nyt kolmannella ei ollut mekkalaa. (tarkoitan tietysti Egyptin vaaleja, meikäläiset Paavo-vaalit eivät herätä intohimoja tappeluksi asti edes kotona.) Ajeltiin pari kertaa yli tv:stä tutun sillan, jonka päissä on uljaat leijonat. Sillan nimi on ”Kasrju Nile” tai sinnepäin ja se johtaa JOEN yli suoraan ”vapauden” aukiolle. Saman niminen aukio lienee lähes kaikissa maissa. Vapaus vaan on niin joustava käsite diktaattoreiden käsissä. Syömään menimme kivaan ravintolaan Abu Sied, joka on keskellä diplomaattiseutua. Katselin ympärilleni ja kuuntelin englannin erikielisiä ääntämyksiä. Kiinnostavaa oli, että Al Jazeeran uutisporukka oli samaan aikaan syömässä. Tunnistin tämän söpön tumman nuoren naisen, Sherina Tadrosin. Ravintolan sisustus ja tunnelma oli kiva, mutta ruoka aika mitätöntä, ei yhtään maustettua. Hintataso ympäristön mukainen.

Juttelimme paljon, politiikkaa, matkailua, tulevaisuusasioita.  AIDA näytellään oopperassa ja Hassan tarjoaa kiinnostavaa retkeä aavikolle. Niistä eri juttu.