Palohälytys

 

Hälytys pärähti kovalla voimalla iltakuuden maissa, kun noita kelloja ja painonappeja on siroteltu käytäville tiuhaan. Koputin naapureiden ovia ja totesin että meidän käytävän pätkällä ei ollut savua. Soitin 112 ja kerroin ettei savua näy. Menin alakertaan tarkistamaan tilannetta ja ulko-ovella oli jo ukkoja, jotka totesivat että turha hälytys.

Oli kuulemma aikaisemmin ollut useinkin näitä turhia, joskus yölläkin. Hälytystä ei saa kukaan poikki, vaan on odotettava palokuntaa kuittaamaan. Kaamea on ääni jota joutuu kuuntelemaan noin 10 min. Palokunta on nykyisin Nummelassa ja on Espoon pelastuslaitoksen alainen.

Syy saattoi olla yhden ukon kastikkeen teko, kun hälyttimet on säädetty turhan herkiksi. Turha hälytys maksaa aina ja menee kai taloyhtiön piikkiin. Siksi kannattaa pitää laitteet kunnossa. Kämpissä näyttää olevan sähköverkkoon kytketyt hälyttimet. Joten turvassa asutaan,vanhusten keskellä, minä ikinuori ja juuri muuttanut nuorimies.

kev%C3%A4t%20kuortissa%20005-normal.jpg

Otin kuvan ennen kuin lehdet peittää näkymiä. Vasemmalla on jo keskiajalla olemassa olleen Myyrin tilan päärakennus, joka ei kuitenkaan ole kovin vanha. Sen oikealla puolella häämöttää väentupa, jossa kävin ensimmäisen luokan kansakoulua. Lipputangosta oikealla on "pikkupappila" joka nyt on museona. Kuva on noin viikon takaa. Kuvailen joka päivä ikkunasta näitä maisemia seuraten kevään edistymistä.

Ennen oli VPK kirkonkylällä ainoa toimija ja on sillä vieläkin vanha, kaunis tiilirakennus, jossa on pari vanhaa paloautoa. Se ei kuitenkaan saa nykyisin käydä edes näitä turhia hälytyksiä kuittaamassa. Tuntuu turhalta byrokratialta. Lapsena kun kuului palosireenin ääni, oli sillä kaksi merkkisoittoa. Toinen kertoi että palo on joen kirkonpuolella ja toinen että on lähtö joen yli. Tämä siksi, että vpk:n äijät ajoivat fillareilla palokunnantalolle ja aikaa säästyi jos auto tulikin matkalla vastaan ja voi vain hypätä mukaan.

 

Silloin oli lähtö aika hidasta, kun päivystys oli yhden miehen varassa muistaakseni. Muut olivat töissään ja kukin kiirehti paikalla pelillä millä taisi. Urheiluseuran aktiivit olivat myös vpk:ssa mukana. Hälytyksen saaminen oli hankalaa, kun kaikkialla ei ollut puhelimia. Meillekin tuli puhelin vasta 1953 ja sekin vain vuokralaiselle, joka oli osuusteurastamon lihanostaja. Siviilitkin riensivät auttamaan, sillä usein tarvittiin kantamaan vettä, letkuja tai muita palokaluja tai sitten siirtämään kamoja pois palotaloista. Kyllä siinä sauna tai mökki sai aika rauhassa palaa, ei sitä ehditty useinkaan pelastamaan.

 

Dramaattinen muistoni oli seurata sairaalan paloa, muistaakseni 1946. Pääsin isän tarakalla paikalle jossa olikin koko kylän väki katsomassa kun sairaala tuhoutui kokonaan.