Ukrainan sota ja muut taistelut

 

Julkisuudessa on jo moneen kertaan todettu, että Putin pyrkii saamaan pysyvämmin epävakaan tilanteen Itä-Ukrainaan ja näin jäädyttämään tilanteen, jolla hän estää Ukrainan liikahdukset kohti länttä. Sama strategia kun jo puri Georgiassa, joka aikoi liittyä Natoon.

 

Viimeisin hämäysliike oli avustussaattue, taas 100 valkoista rekkaa viemässä ruokaa ja tarvikkeita kapinaliikkeelle. Se ei ole mitään laupeudentyötä siviilejä kohtaan vaan omien joukkojen huoltoa ja median hämäämistä.

 

SK:n kirjoitus jossa haastateltiin mm Heikki Patomäkeä, totesi että tutkitusti demokraattiset valtiot eivät ole hyökänneet eivätkä sotineet keskenään. Täytynee johtua siitä, että kansat eivät ole sitä halunneet ja ovat voineet vahvasti vaikuttaa siihen, että on etsitty rauhanomaisia ratkaisuja. Valitettavasti näitä todella demokraattisia valtioita, joissa on vapaa media ja toimiva hallinto sekä aidot monipuoluejärjestelmät, on melko vähän. Arvaukseni on nelisenkymmentä ja niissäkin monessa on niin vahva korruptiomeininki, että demokratia aina häviää rahalle. Jos tämä puoli otetaan mukaan kriteeriksi, on todellisia demokratioita vain reilu tusina. Maailman suurin ”demokratia” on Intia, mutta sekin putoaa tällä korruptiokriteerillä, samoin moni EU-maa. USA on ihan oma keissi, sillä siellä valtaa pitää kummallinen öljy-sotateollinen blokki ja pyörittää maata rahan voimalla. Demokratiaa on näkyvillä vain koristeeksi. Siitä tuli näyte tässä ”occupy wall street”-liikkeessä.

 

EU on jo osoittanut, että se aika jolloin Euroopassakin sodittiin säännöllisesti, on ohitse. (Kun ei lasketa Ukrainaa tässä kohtaa mukaan ja unohdetaan Jugoslavia). Ekan ja tokan maailmansodan välillä kului aikaa vain parikymmentä vuotta ja edellisillä vuosisadoilla oli veritöissä tai sitä suunnittelemassa aina jokin valtio. Tutkijoiden mukaan on tilastoharhaa nykytilanne, jossa on yhtä aikaa menossa monta kahinaa ja sotaa. Nyt niistä tiedotetaan tehokkaammin, jatkuvasti ja se vaikuttaa tuntemuksiin.

 

Tuohon sääntöön pitää vetää yksi poikkeus. Jenkithän ovat käyneet melkein jatkuvasti sotaa eri puolilla, vaikka maan pitäisi olla demokratia. Hallinnon muoto vain on niin pressavaltainen, että siellä isopomo voi päättää kovin laajasti ja julistaa milloin vaan sodan jotakin vastaan. Jenkit käyvät ”sotaa” huumeita vastaan ja terrorismia vastaan. Edellinen onkin jo hävitty ja jälkimmäinen on tosi vaikea voittaa. Isis on vaikea pala kaikille meille, sillä fanaattiset islamistit ovat Pekka Haaviston mukaan tavoitelleet sitä jo vuosia ja laajalla alueella. Tavoite on saada kalifaatti voimaan Jakartasta Dagariin, Intiasta Turkkiin asti.

 

Samainen SK kertoi kuitenkin Iranin nuorista, jotka viis veisaavat islamista, tanssivat ja dokaavat opiskelujen lomassa. Heille on myös tärkeää tehdä muille selväksi että eivät ole arabeja. Siellä ainakin on kiihkoilijoilla hommia saada sharia voimaan.

 

Onneksemme on kiihkoislamin torjunnassa mukana tuo ”demokraatti-Putler”, joka on aina välillä kurittanut omia ja naapureina asuvia muslimeja. Hauska nimenväännös on tuo muslimit ranskaksi ja sieltä kai on kotoisin meillä joskus ammoin käytetty muoto musulmaani, joka nykyään on loukkaus täällä päin Eurooppaa.

Se henki ja idän pelko näkyy vielä Karjalan etiketissä, jossa itämainen käyrämiekka on symbolina.